Nyt Soi - Now Playing: Loading...

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Nihkeä maanantai pitkän viikonlopun jäljiltä

Maanantain treenit sujui Kimmolla ja Petrillä nihkeästi pitkän viikonlopun jäljiltä. Sea FM Radion juontajakaksikko suuntasi auton keulan perjantaiaamuna kohti etelää. Perjantaina oli ohjelmassa Radiogaala Porvoossa ja lauantaina piipahdus Helsingissä.



Viikonlopun ruoka- ja juomavalio ei oikein noudattanut Veskun antamaa ohjeistusta. Tästä pientä esimakua antanee se, että Kimmo joutui Porvoosta lähtiessä kääntämään koko hotellin ylösalaisin lompakkoaan etsiessään. Illalla kun olivat istunet vielä tovin hotellilla parin virolaisen hotellivieraan kanssa ennen nukkumaanmenoa. Lompakko kuitenkin onneksi löytyi sisältöineen.

Hotellilla ei Porvoossa ollut aamiaista tarjolla, joten Kimmo ja Petri kävivät hakemassa aamiaiseksi pizzaa.

Liikuntaa ei kuitenkaan unohdettu reissussakaan, vaan taksin sijaan duo käpötteli juhlapaikalle ja takaisin matkaa kun oli suuntaansa vain vajaa pari kilsaa. Helsingissäkin siirtymiset hoidettiin jalan vaikka vettä taivaalta putoilikin.

Tänään kaksikko suuntasi aamulla Alasintien Liikkuun ja ohjelmaksi valittiin lihaskuntotreeni. Treeni eteni nihkeästi ja kumpikin mietti, että kardio olisi voinut olla parempi vaihtoehto. Homma kuitenkin vedettiin kutakuinkin läpi vaikka vatsahapot kutitteli kurkkua. Viimeiseksi jätetty pystypunnerrus ja lankku+soutu loppui kuitenkin lyhyeen kahden sarjan jälkeen.

Voisi jopa kuvitella, että pitkän viikonlopun ruokavaliolla ja vähiksi jääneillä yöunilla olisi ollut jotain tekemistä maanantain treenin nihkeyden kanssa...

Huomenna ohjelmassa on tunnin hikijumppaa crosstrainerilla ja juoksumatolla. Torstaina Vesku päivittää treeniohjelmaa. Toivottavasti pitkä viikonloppu ei enää silloin kummittele. ;)

Kimmo ja Petri äänessä perjantaisin klo 14-18 Sea FM Radion taajuuksilla Oulu 88,8 MHz, Kemi-Tornio 100,9 MHz ja Rovaniemi 98,3 MHz sekä netissä seafm.fi

Veskun vinkit treenaukseen ja blogin löydät osoitteesta kuntokoutsi.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti