Nyt Soi - Now Playing: Loading...

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Putki poikki perjantaina. Ryhmäpaineesta on hyötyä!

Vaihtelun vuoksi Kimmo ja Petri suuntasivat Ruskon Liikkuun perjantaina aamupäivällä. Vuorossa olikin kolmas treenipäivä putkeen ja jälleen koko kropan lihaskuntotreeniä vuorossa. Välissä oli torstaina tehty hikijumppaa crosstrainerilla ja juoksumatolla.

Kimmo mietti jo alkumetreillä, että mitenkähän treenin jaksaa vetää läpi ilman palautumispäiviä välissä. Kimmo oli jälleen tehnyt töitä yömyöhään, joten unetkin oli jääneet vähiin. Petri yritti kovasti muistuttaa Veskun antamassa ohjeessa mainittua positiivista asennetta, vaikka hänelläkin oli vähän veto pois niin ikään huonosti nukutun yön jäljiltä.

Treenin edetessä kaksikko löysi energiaa ja voimaa juuri ja juuri riittävästi viemään homman läpi korotetuista vastuksista ja sarjojen määrän lisäyksestä huolimatta. Pieni väsymys sai aikaan jälleen hihittelyä, mikä puolestaan sai päitä kääntymään. Treeni sai itse asiassa kaksikon piristymään ja vetämätön olo oli jälleen poissa ainakin hetken.

Jälleen tuli todistettua se, että Veskun kanssa treeni on tehokkaampaa, mikäli Petrin urheilukellon mittauksiin on uskominen - eroa pelkästään poltetuissa kaloreissa on toistasataa. Myös treenin kuormituksen luokittelu putosi ilman Veskun valvovaa silmää. Kaksikolla oli monenlaista teoriaa tästä, kuten liian pitkät tauot sarjojen välillä, jolloin syke pääsee laskemaan liikaa.

Alla syketrendikäppyrät. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.


Treeni Veskun kanssa "Erittäin rankka"


Treeni ilman Vesku valvontaa "Rankka"

Pieni ryhmäpaine ja treenikamu ovat hyväksi ainakin tälle kaksikolle. Kumpikin tunnusti, että ilman treenikamua olisi perjantain treeni voinut jäädä väliin tai ainakin siirtyä - ja näin olisi voinut käydä monena muunakin aamuna. Treeniohjelma jatkuu jälleen ensi viikolla ja Veskun checkpoint on edessä jälleen parin viikon päästä.

Kimmo ja Petri äänessä Sea FM Radion perjantai-iltapäivässä jälleen ensi viikolla klo 14-18. Oulu 88,8 MHz, Kemi-Tornio 100,9 MHz ja Rovaniemi 98,3 MHz ja tietysti netissä seafm.fi


Käyhän tsekkaamassa Veskun vinkit liikkumiseen osoitteessa kuntokoutsi.fi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti