Nyt Soi - Now Playing: Loading...

maanantai 13. helmikuuta 2017

”Näen tähtiä”, ”Selkä meni”. Miten kävi Kimmon ja Petrin kuntotestille? Lue lisää

Sukat pois, mutta housut piti jättää jalkaan. Näin alkoi aamu Ruskon Liikussa Vesku Vehkaperän johdolla. Kimmo ja Petri astuivat vuorotellen InBody-vaa’alle. Tulostin sylki ulos ikävät, mutta ennalta-arvattavat tulokset juontajakaksikon kehonkoostumuksista. Palataan tuloksiin blogin loppupuolella ja mennään ensin kuntotestiin.


Kuntotesti

Kuntotestiin lähdettiin pienellä jännityksellä, kun Vesku ei ollut etukäteen avannut sitä muuten kuin, että rankkaa tulee olemaan. Kimmo oli vitsaillut, että Petri lähtee oksentamaan testin aikana, mutta karma yrittikin iskeä takaisin. Kimmon miesflunssa meinasi viedä mehut ja toi miehelle tähtitaivaan näkyviin kirkkaassa auringonpaisteessa. Homma kuitenkin jatkui pienen hengähdystauon jälkeen. Petrillä puolestaan jumissa oleva selkä keskeytti yhden harjoituksen alkuunsa, mutta homma jatkui tästä huolimatta.

Kuntotesti oli varsin monipuolinen, joka koostui monipuolisista liikesarjoista. Toistoja mitattiin 45 s ajalta sekä osassa tehtiin maksimisuoritukset. Mukana oli myös liikkuvuuden mittaus, tai ehkä meidän tapauksessa liikkumattomuuden mittaus.

Testi toi kyllä kaksikolle rankalla tavalla esiin miten kunto on ehtinyt melkeinpä romahtaa niistä ajoista, kun kumpikin kävi kuntosalilla. Liikesarjojen välissä syke ei oikein ehtinyt tasaantua, mikä kertoo osaltaan kunnosta. Pois lähtiessä treeni tuntui mukavasti etenkin jaloissa. Vesku ei vielä avannut testin tuloksia, mutta näitä käydään varmaankin läpi myöhemmin.


Kehon koostumus

Mutta nyt siihen kehon koostumukseen. InBody-mittari näyttää monipuolisesti tietoja kehon koostumuksesta rasvaprosentista lihasmassaan sekä lihastasapainoon. Myös nesteytys ja luuston massa näkyvät tulosteella. Mutta ne itse tulokset… Tulokset olivat oikeastaan odotetunlaiset. Painoa on molemmilla pudotettavana parikymmentä kiloa ja rasvaprosentti on aivan karmea. Pahin tulos on oikeastaan sisäelinten ympärille kertynyt rasva, joka on yksi 2-tyypin diabeteksen laukaisevista tekijöistä.

Alla näkyy pieni ote kehonkoostumuksesta tältä pullukalta juontajakaksikolta:

Kimmon analyysi

Petrin analyysi


Perjantaina on seuraava tapaaminen Veskun kanssa, jolloin käymme läpi tulevan treeniohjelman. Ruokavaliota tuunataan myöhemmin, kunhan saadaan ruokapäiväkirjat täytettyä analyysiä varten.

Olehan kuulolla perjantaina klo 14-18 Sea FM:n taajuuksilla, niin tiedät missä mennään :D Oulussa 88,8 MHz, Kemi-Tornio 100,9 MHz ja Rovaniemi 98,3 MHz sekä koko Suomessa seafm.fi

Millainen liikuntaneuvoja meillä on? Käy tsekkaamassa Veskun sivut ja blogi osoitteessa www.kuntokoutsi.fi.

Kuuntele kuntotestin jälkeen tehty haastattelu.

Kommentoi alapuolelle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti