Nyt Soi - Now Playing: Loading...

perjantai 12. toukokuuta 2017

Kuntohaasteen loppukiri käynnistyi!

Viikko on mennyt räntäsadetta ja kuntoilua väistellessä. Kuntosalille Kimmo ja Petri ovat eksyneet vasta pari kertaa tällä viikolla erinäisten syiden ja tekosyiden vuoksi. Kuntoilua kumpikin on tehnyt tahoillaan mm. töiden merkeissä.



Tänään koordinaatteina aamipäiväksi oli sovittu Alasintien Liikku. HIIT-harjoitus vaihtuikin lihaskuntotreeniin. Treeniin kaksikko lähtikin vähän liian innokkaasti, kun lämmittelyn jälkeen kyykkyihin tuli toistoja enemmän kuin lappuun oli printattu.

Petri halusi lisätä painoa T-tankoon kiertoon ja kyykkyyn. Kimmo ei hirveästi tästä innostunut, mutta ei vähentänyt painoa vuorollaan kumminkaan. Alataljaveto tehtiin samoilla vastuksilla, jotta energiaa jäisi vielä viimeiseen tehorutistukseen.

Liikkuun ilmestyneet uudet jumppamatot - tai ainakin pari niistä - pääsi testiin viimeisessä rutistuksessa. Lankut olivat jälleen perseilyä, kun kehon hallinta jalkojen nostoissa ja haarahypyissä vaatii virtahevoilla vähän enemmän. Hikisinä ja hengästyneinä homma sujui kummallakin loppuun saakka. Kimmon piti tietysti elvistellä ja hoitaa viimeiset liikesarjat nopeammin.

Kuntohaaste alkaa olla loppusuoralla. Ennen kuun loppua palajstamme, mitä kolmen kuukauden liikkuminen ja pieni ruokavalioremontti ovat saaneet aikaan.

Kimmo ja Petri tänään Sea FM Radion perjantain iltapäivässä klo 14-18 Oulu 88,8 MHz, Kemi-Tornio 100,9 MHz, Rovaniemi 98,3 MHz ja netissä seafm.fi

Kuntokoutsi Vesku Vehkaperän vinkit liikkumiseen ja blogin löydät osoitteesta kuntokoutsi.fi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti